Säännöllinen ja tasaisesti jakaantunut yksilöllinen rehunjako edistävät hevosen hyvinvointia ja terveyttä

Hevosen ruokinta on sen oman ravinnontarpeen tyydyttämistä ja huolehtimista suoliston pieneliöstön eli mikrobiston hyvinvoinnista (mikrobitasapainosta). Tasapainoisella ruokinnalla torjutaan eri ravintoaineiden puutokset. Samalla huolehditaan näiden keskinäisestä tasapainosta ja yliannosten välttämisestä. Hevosen paras ruokinnan toteuttamistapa on mahdollisimman lähellä sen luontaista tapaa syödä. Ruokinnan onnistumiseen kuuluu myös hampaiden säännöllinen huolto, mikä vaikuttaa rehun pureskeluun ja hyväksikäyttöön.

Suoliston pieneliöstön hyvinvointi

Mikrobiston toimintaan perustuu se, että hevonen pystyy sulattamaan heinää ja muita kutupitoisia rehuaineita ja käyttämään tehokkaasti niiden sisältämiä ravintoaineita. Omaksi ravinnokseen mikrobit tarvitsevat sulavia kuituja, joita on ruohossa, lehtevässä heinässä ja esimerkiksi juurikasleikkeessä. Tärkeitä pieneliöitä ovat karkearehun kuitua hajottavat sellulolyyttiset bakteerit. 

Hevosen rehuannos koostuu tavallisesti karkearehusta ja väkirehuista. Karkearehu on tavallisimmin kuivaa heinää tai esikuivattua säilöheinää, kesällä laidun- tai niittoruohoa. Myös erilaisia hyvälaatuisia olkia voidaan käyttää. Väkirehut ovat tavallisimmin viljoja ja/tai erilaisia elintarviketeollisuuden sivuvirtoja sisältäviä rehuseoksia. Viljat sisältävät usein paljon tärkkelystä, joka on tehokas energianlähde. Tärkkelyspitoisen väkirehun osuuden lisääminen kuitenkin vähentää sellulolyyttisten ja muiden kuitua hajottavien (fibriolyyttisten) bakteerien määrää ja lisää maitohappoa tuottavien bakteerien määrää, jollin suolen sisällön happamuus lisääntyy. Happamuus heikentää hyödyllisten bakteerien ja muiden mikrobien elinolosuhteita. Siksi väkirehun eli tärkkelyksen lisääminen heikentää kuidun sulatusta. Myös ruokinnan hyvin suuri sokeripitoisuus kasvu heikentää kuidun sulavuutta. Nämä vaikutukset johtuvat siis hyödyllisen mikrobiston olosuhteiden heikkenemisestä. 

Pieneneliöiden hyvinvoinnin ja toiminnan kannalta suurin merkitys onkin ruokinnan karkearehun ja tärkkelyspitoisen väkirehun suhde päivittäisessä ruokinnassa ja rehuannoksessa. Sopiva kuitumäärä päivittäisessä rehuannoksessa saavutetaan, kun syötetään hyvää heinää tai säilöheinää n. 1-1½ kg kuiva-ainetta 100 elopainokilogrammaa (kg ep). Ruokinnan karkearehu-väkirehu-suhde on karkearehuvaltaisilla ruokinnoilla n. 60:40–70:30. Kuitenkin, kilpavalmennuksessakin oleva hevonen voidaan ruokkia pelkällä karkearehulla, jos sen energiapitoisuus on vähintään 11 MJME ja valkuaispitoisuus 12 % RV. Harrastehevosille tai muille vähemmän energiaa ja valkuaista tarvitseville hevosille riittää tätä alhaisemmat energia- ja valkuaispitoisuudet sekä heikompi rehun sulavuus (D-arvo). Heinän/säilöheinän tavoiteltavat rehuarvot riippuvat siten luonnollisesti hevosen tarpeista. Jos ryhmässä syötetään esimerkiksi energiatarpeiltaan hyvin erilaisia hevosia, on kullekin hevoselle oltava sille sopivinta rehua, tai vähintäänkin on annoskokoa tai syöntiaikaa säädettävä tämän mukaan. Sopivaa rehuannostelua voi arvioida hevosen lihavuuskuntoa seuraamalla (ks. Hevosen ruokinta ja hoito -kirja, Luken rehutaulukot ja ruokintasuositukset https://maatalousinfo.luke.fi/fi/cms/rehu/hevoset/hevosten-ruokintasuositukset/). Lihavuuskunnon arviointi suositellaan tehtäväksi kuukauden välein.

Syömiskäyttäytyminen

Hevosen suositusten mukainen ravinnontarve (ks. https://maatalousinfo.luke.fi/fi/cms/rehu/hevoset/hevosten-ruokintasuositukset/) ja esimerkiksi karkearehun syönnin minimimäärä pystytään täyttämään, mutta se on vain osa hevosen tarpeenmukaista ruokintaa. Vähintäänkin toisen puolen ruokinnasta muodostaa mahdollisimman luontaisen syömiskäyttäytymisen toteuttaminen. Se on yksi oleellisimmista hevosen hyvinvointia ja terveyttä edistävä tekijöistä.

Hevonen liikkuu luonnostaan paljon ja etsii syömistä, mikä poikkeaa radikaalisti nykyisistä tavanomaisimmista hevosten hoito- ja pitokäytännöistä, joihin kuuluvat harvat ruokintakerrat ja suuret kerta-annokset. Vapaana ollessaan (luonnonlaitumet, villit laumat) hevonen käyttää 60–70 % vuorokaudesta ruuan etsimiseen ja syömiseen. Jos hevonen ei pääse toteuttamaan luontaista syömiskäyttäytymistä tai ruokintakertoja on vähän, voi seurauksena olla käyttäytymishäiriöitä eli stereotypioita. Syöminen usein ja vähän kerrallaan on tärkeätä myös suoliston terveydelle ja hyvälle ruuansulatukselle.

Luontaista syömiskäyttäytymistä yritetään usein jäljitellä virheellisesti ”pitämällä rehua jatkuvasti saatavilla” tai ”vapaalla ruokinnalla” ilman ruokinnan ja syömisen yksilöllistä kontrollia. Ongelman tällaisessa ruokintamallissa aiheuttaa etenkin se, että rehun laatu ei välttämättä vastaa hevosten tarvetta, ja hevonen syö sitä tarpeisiinsa nähden joko liikaa tai liian vähän. Hevosella onkin oltava aina kontrolloitu ja tarpeen mukainen ruokinta ja rehut, mikä toteutetaan usein tapahtuvalla rehunjaolla. Tämä onnistuu käytännössä rehunjaon automatisoimisella. Ruokintakertojen määrän lisääminen (ruokinnan automatisointi) vähentää tutkimusten mukaan stereotypioita ja lisää syöntimäärää, mikä on hyödyksi silloin, kun hevosen riittävä energiansaanti on ongelma.

Pihatoissa tai paljon ulkona pidettävien hevosten ruokinnassa ulkolämpötilan vaihtelut vaikeuttavat ruokinnan hallintaa, missä niin ikään voi rehunjaon automatisointi auttaa, kun päivittäistä rehuannosta on tarvetta muuttaa. Lämpötilan lasku aiheuttaa energiantarpeen lisääntymisen. Paras keino toteuttaa lisäenergian saanti on tehdä muutoksia syötettävään karkearehun määrään, koska karkearehun sulatus lisää hevosen kehon lämmöntuotantoa, eikä hevosen ruuansulatus ei reagoi muutokseen yhtä herkästi kuin väkirehun määrän (tärkkelyksen) muutoksiin: karkearehun syöttömäärää lisätään kylmien jaksojen ajaksi, ja vastaavasti taas pienennetään lämpimillä jaksoilla. Vain parin päivän kylmyyden vuoksia ei syötön lisäämistä tarvita, koska pihatossa hevosilla on käytössä makuuhalli, ja tarhaamisessa voidaan puolestaan lyhentää tarhassa oloaikaa, ellei se ole alunperinkin lyhyt (1–2 h/vrk). Kun hevoset ovat pihatossa läpi vuoden tai päivittäinen tarhausaika on pitkä, tottuu se kylmään ja sen energiantarve lämmöntuotantoon ei juurikaan kasva.

Puhtaat rehut ja ruokintapaikat

Oli rehunjakotapa mikä tahansa, on tärkeätä huolehtia myös rehu- ja ruokintahygieniasta. Tämä tarkoittaa rehujen hyvää hygieenistä laatua ja ruokintapaikkojen sekä rehunjakolaitteiden ja vesiastioiden puhtaudesta huolehtimista. Jos karkearehun korjuussa ja varastoinnissa ei ole varmistettu rehun hyvän laadun säilymistä, rehu pilaantuu ja voi aiheuttaa hevosille sairastumisia. Itse korjuussa rehun joukkoon ei saa joutua maata, vierasesineitä tai eläinten raatoja ja ulosteita. Haittaeläimiä ei myöskään saa päästä rehuvarastoihin tai rikkomaan paalien muovikääreitä.

Kuivan heinän on oltava kuivattu riittävän kuivaksi eli vähintään 86 %:n kuiva-ainepitoisuuteen, ja varastoitava sen jälkeen hyvään tiiviiseen varastoon. Näin kuiva rehu (kuiva-aine yli 70–75 %) ei säily moitteettomana muoviin käärittynä, mikä menetelmänä on tarkoitettu kosteamman rehun eli säilöheinän säilömiseen, jolloin kuiva-ainepitoisuus saa olla enintään 70 % (optimi 55–70 %). Säilöheinän varastoinnissa on tärkeätä, että muovi säilyy ehjänä, ja että syöttöaika on korkeintaan muutamia päiviä avaamisen jälkeen. Siksi rehua ostettaessa on valittava paalin koko sen mukaan, kuinka kauan sitä syötetään.

Rehujen hygieenisen laadun lisäksi täytyy rehunjakolaitteiden ja ruokintapaikkojen puhtaudesta myös huolehtia. Laitteet sekä ruokinta- ja vesiastiat on puhdistettava riittävän usein rehutähteistä ja muusta liasta sekä tallissa että tarhoissa. Ruokintapaikoilta on poistettava maahan varisseet rehutähteet ja mahdolliset lintujen, jänisten/rusakoiden ja jyrsijöiden ulosteet, jos nämä ovat vierailleet ruokintapaikoilla. Ruokintapaikkojen pohjien on oltava kiinteitä ja helposti puhdistettavia.

Markku Saastamoinen

Kirjoittaja on maa- ja metsätaloustieteiden tohtori ja dosentti, joka työskentelee hevosalan tutkimuksen parissa Luonnonvarakeskuksessa. Hän on julkaissut yhteensä useita satoja hevosten ruokintaa ja hoitoa käsitteleviä kotimaisia ja kansainvälisiä kirjoituksia ja kirjoja sekä tieteellisiä tutkimuksia, viimeksi syksyllä 2023 varsojen ruokintaa käsittelevän teoksen ”Feeding and management of foals and growing horses” (https://link.springer.com/book/10.1007/978-3-031-35271-3).